Henkilökohtaisia avustajia Kotipalvelu Mehiläiseen, Kittilä
Pidätkö toisten ihmisten auttamisesta ja etsit itsellesi merkityksellistä työtä?
Haemme henkilökohtaisia avustajia Kotipalvelu Mehiläiseen Kittilään
Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme heidän arjessaan sellaisissa tehtävissä, joissa he vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsevat apua.
Avustajana työtehtäviäsi voivat olla esimerkiksi:
Avustaminen arjen askareissa kuten kodinhoidossa, ruoanlaitossa, pyykinpesussa ja pukeutumisessa.
Avustaminen harrastuksissa ja kodin ulkopuolella, esimerkiksi kaupassa käynnissä, asioinnissa ja erilaisissa virkistysmenoissa
Haemme työntekijöitä nyt pääasiassa arkipäiviin ja päiväaikaan oleviin avustusvuoroihin. Sitoutuvalle työntekijälle olisi tarjolla kolme vakituista asiakasta, joiden avun tarve on pääosin vapaa-ajan avustukseen. Voit itse vaikuttaa työvuorojesi määrään, me otamme huomioon toiveesi sekä elämäntilanteesi. Avustajilta toivomme luotettavuutta, oma-aloitteisuutta sekä mahdollisuutta sitoutua avustustyöhön pidempiaikaisesti. Arvostamme työkokemusta tai koulutusta sosiaali- ja terveysalalta, mutta tämä ei ole välttämättömyys. Työssä edellytetään riittävää suomen kielen taitoa, jotta kommunikointi asiakkaiden kanssa onnistuu.
Työntekijänä Kotipalvelu Mehiläisessä käytössäsi on OmaTyö-sovellus, jonka kautta voit vastaanottaa avustusvuoroja sekä kuitata tehdyt työtunnit. Voit tutustua sovellukseen tarkemmin seuraavan linkin takaa: https://www.youtube.com/watch?v=MOt6_b42Hs4
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Lähetäthän hakemuksen tehtävään rekrytointijärjestelmämme kautta 28.2. mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Pauliina Kainulainen
pauliina.kainulainen@mehilainen.fi
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.