Niko suosittelee lämmöllä lääkärin työtä Mehiläisessä: ”En ole katunut päivääkään”
Lääkärit
Niko Suoraniemi toimii lääkärinä Terveyskeskus Mehiläisen Ruoholahden terveysasemalla. Lääkäriksi Nikon veti alkujaan halu auttaa ihmisiä ja tehdä merkityksellisestä työtä. Parasta hänen työssään ovatkin potilaskohtaamiset ja ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa oleminen.
Mehiläisessä Niko kertoo viihtyvänsä etenkin ympärillään olevan tiimin ansiosta. Apua on tarpeen tullen helppo kysäistä, sillä erikoislääkäri ja konsulttilääkäri ovat aina saatavilla. Hän antaa kiitosta viihtymisestään myös omalle esihenkilölleen, joka varmistaa omaltaan osaltaan tiimin hyvän meiningin.
Nikon mielestä Mehiläisen erityisvaltti työpaikkana on lisäksi se, että toimintatapoja voidaan tarvittaessa nopeasti muuttaa. Hän kertookin, ettei ole katunut Mehiläisessä työskentelyä päivääkään ja suosittelee sitä lämmöllä muillekin.
Tutustu Nikon tarinaan tarkemmin alla olevalta videolta.