Digiklinikan sairaanhoitaja Sanna nauttii työstään, jossa saa hyödyntää osaamistaan vauvasta vaariin
Digihoitajat
Sanna Pasanen viihtyy sairaanhoitajan työssään Mehiläisen etälääketieteen keskuksen Digiklinikalla. Hän kohtaa linjoilla kaikenikäisiä asiakkaita, mikä tekee työstä sopivan vaativaa. Sannaa viehättää myös Mehiläisen rivakka ja rohkea asenne kehittämiseen.
Sanna kertoo saavansa suurimmat onnistumisen kokemuksensa mielenterveyspotilaiden kanssa, joita hän auttaa matalan kynnyksen chat-palvelussa. Sannan mukaan heiltä saatu palaute on usein positiivista, ja se synnyttää myös itselle hyvän mielen.
Sannalle hyvää mieltä luo myös työyhteisön reipas tekemisen meininki. ”Vaikka me ollaan iso konserni, me ei jumiuduta siihen, että asiat rullais jotenkin hirveen hitaasti vaan tuntuu siltä, että täällä työntekijöitä kuunnellaan ja sitten viedään niitä kehitysideoita ja -tarpeita eteenpäin aika rivakastikin ja rohkeasti”, hän kertoo.
Tutustu Sannan ajatuksiin lähemmin alla olevalta videolta.