Työterveyspsykologin 8 neuvoa koronakesään: ”Opettele luopumaan, palaa itseesi ja iloitse pienistä”
Lehdistötiedote 8.6.2020
Suomalaiset jäävät lomille poikkeuksellisissa tunnelmissa. Takana voi olla pitkä etätyöputki, lomamatkat ovat ehkä peruuntuneet ja koronatilanne aiheuttaa epävarmuutta. Mistä löytää kevyt kesäfiilis kaiken tämän keskellä? Mehiläisen työterveyspsykologi Alberto Sancho antaa 8 neuvoa mielen hyvinvointiin koronakesän kynnyksellä.
1) Käsittele koronan aiheuttamia tunteita
Korona käänsi elämämme ylösalaisin varoittamatta. Aivot ovat joutuneet luopumaan paljosta sellaisesta, johon olemme tottuneita, ja yrittävät ehkä sabotoida luopumistyötämme. Jos tunteet jäävät käsittelemättä, ne kuormittavat mieltä. Puhu siis siitä, miltä sinusta tuntuu ja mieti, mitä olet saanut ja mitä mahdollisesti menettänyt. Käsittele myös sitä, mitä on mahdollisesti tulossa. Kun saat käsiteltyä haastavaan tilanteeseen liittyviä tunteita, mieli vapautuu ja pääset eteenpäin.
2) Palaa itseesi – 80 % kärsimyksen tunteesta on oman mielen aiheuttamaa
Kesälomaan voi kohdistua ristiriitaisia ajatuksia suunnitelmien mahdollisesti muututtua. Lomatunnelman löytyminen voi tuntua vaikealta. Tutkimusten mukaan 80 % kärsimyksen tunteesta on oman mielen aiheuttamaa, joten sen sijaan, että miettisit, mitä et voi tehdä, neuvonkin: ”palaa itseesi”. Voit aina muuttaa omia ajatuksiasi. Mieti, miten voisit kehittää itseäsi ja tutustua paremmin itseesi. Miten olla parasta seuraa itse itsellesi?
3) Rakenna vahvuuksille - luovuus, toivo ja huumori auttavat tilanteessa kuin tilanteessa.
On todettu, että kun ihminen oppii tutustumaan itseensä vahvuuksiensa kautta, ovat vahvuudet ne työkalut, joilla voi pärjätä aina kun on vaikeaa. Myös luovuus, toivo ja huumori auttavat koronakesän vietossa. Rakenna mielen tasapainoa näiden päälle.
4) Päätä jo etukäteen, että tästä tulee hyvä loma
Jos olet päättänyt jo etukäteen, että ”tästä tulee huono kesä”, ei mielesi ole aktiivisessa tilassa. Ihminen on taipuvainen olemaan aktiivisempi suhtautuessaan asioihin toiveikkaasti. Älä siis keskity esteisiin, vaan mieti mihin nyt on hyviä mahdollisuuksia, oli se sitten vaikka enemmän liikuntaa, kotimaanmatkailua tai hyvää yhdessäoloa läheisten ja ystävien kanssa.
5) Opettele luopumaan ja arvosta pieniä asioita, jotka ilahduttavat
Luovu ajatuksesta, että oikea kesäloma on sitä, että matkustetaan kauas hienoon paikkaan. Vaikka luopuminen on vaikeaa, pyri olemaan vertailematta. Nauti tänä kesänä pienistä asioista, jotka ilahduttavat! Innostusta ja iloa voi tuoda hyvin pienikin asia, kuten vaikka uusi kesäinen rullaluisteluharrastus.
6) Pieni huoli on normaalia, varovaisuus palvelee hyvinvointia
Muista myös kesällä, että pieni huoli on epävarmassa koronatilanteessa aivan normaalia. Ja erityisesti juuri nyt varovaisuus palvelee sekä omaa että läheisten hyvinvointia. Jos huoli alkaa tuntua pelolta ja vaikuttaa esimerkiksi yöuniin, on hyvä hakea asiaan keskusteluapua.
7) Älä kaunistele vaikeita asioita – pyydä tarvittaessa apua
Puhumattomuus ja asioiden kaunistelu voi saada aikaan sen, että jäät asioiden kanssa yksin. Totea rehellisesti, jos elämä tuntuu vaikealta ja stressaavalta, esimerkiksi työelämän epävarmuuden aiheuttaessa huolia taloustilanteellesi. Myös pienemmät asiat, kuten työrauhan löytäminen etätyölle kotona tai huono työergonomia, voivat tuoda haasteita. Pyydä siis apua, puhu, keskustele ja käsittele tilannetta rehellisesti. Näissä asioissa esimerkiksi työterveyden asiantuntijat ovat tukenasi.
8) Pidä säännöllisesti huolta hyvästä arjesta
Omasta itsensä huoltamista on hyvä tehdä aina, ei vain lomalla. Kysy itseltäsi säännöllisesti mitä toivot ja kaipaat, mitä tarvitset enemmän ja mitä vähemmän. Tällöin siirtymä arjen ja loman välillä ei ole niin suuri, vaan palautumista tapahtuu myös arjessa.
Asiantuntijana jutussa toimi Oulun Mehiläisen työterveyspsykologi Alberto Sancho.