Glaukooma eli silmänpainetauti

Mikä on glaukooma?

Glaukoomalla eli silmänpainetaudilla tarkoitetaan näköhermonpään ja verkkokalvon näköaistimusta välittävien solujen vähittäistä tuhoutumista. Tämä tuho aiheuttaa potilaalle vähitellen lisääntyviä näkökenttäpuutoksia. Glaukoomaa sairastava on yleensä täysin oireeton kunnes näkökenttäpuutokset ovat edenneet valitettavan pitkälle. Vauriot ovat palautumattomia, minkä takia tauti tulisi löytää mahdollisimman varhain. Hoidolla pyritään pysäyttämään taudin eteneminen, sillä hoitamattomana glaukooma voi johtaa silmien sokeutumiseen.

Glaukoomasta on aiemmin käytetty myös nimitystä viherkaihi, mutta sen käyttöä ei enää suositella, koska nimitys sekoittuu helposti täysin eri tilaan, harmaakaihiin.

Kuinka yleinen glaukooma on?

• Glaukooma on harvinainen lapsilla ja nuorilla aikuisilla, mutta yleistyy selvästi 45 vuoden jälkeen. Yli 80-vuotiaista lähes 5 % sairastaa glaukoomaa.
• Suomessa on yli 80 000 glaukoomalääkitystä saavaa ihmistä.
• Koska sairaus on pitkään oireeton, on glaukoomaa sairastavia henkilöitä todellisuudessa Suomessa kuitenkin valtavan paljon enemmän.

Mistä glaukooma johtuu?

Glaukoomaa on useita eri alatyyppejä. Kyseessä on monitekijäinen tauti - silmänpaine on vain yksi taudin etenemistä aiheuttava tekijä. Hoito perustuu kuitenkin silmänpaineen alentamiseen.

Glaukooman riskitekijöitä ovat mm.

• kohonnut silmänpaine, joka merkittävin taudin riskitekijä
• ikääntyminen
• likitaitteisuus
• lähisuvussa esiintyvä glaukooma
• eksfoliaatio eli silmän sisäinen ”mykiön hilsetystila”

Tilastollisesti normaali silmänpaine on 10–21 elohopeamillimetrin (mmHg) välillä. Väestössä on kuitenkin henkilöitä, joille on luontaista, että heidän silmänpaineensa on tätä korkeampi ja silmät ovat terveet. Jos paine on kuitenkin hyvin korkea (yli 30 mmHg), tiedetään, että lähes jokainen sairastuu ajan myötä glaukoomaan. Toisaalta isolla osalla glaukoomapotilaista silmänpaine on alle 21 mmHg eli ”normaali” toteamisvaiheessa, joten pelkkä silmänpaineen mittaaminen esimerkiksi optikon toimesta ei poissulje glaukoomaa.

Glaukooman tunnistaminen

Glaukooma voi esiintyä akuuttina tautina, jolloin silmänpaine nousee äkillisesti hyvin korkeaksi.

Glaukooman eli silmänpainetaudin tyypilliset oireet silmänpaineen äkillisen kohoamisen seurauksena ovat:

• kipu
• silmän punoitus
• näön huonontuminen.

Tavallisimmin glaukooma on kuitenkin alkuvaiheessa täysin oireeton ja sitä voi sairastaa pitkäänkin tietämättään. Näkökenttäpuutoksia potilas voi itse havaita vasta taudin edettyä jo pitkälle.

Jo syntyneitä näkökenttävaurioita ei hoidolla enää valitettavasti voida parantaa joten tarpeeksi ajoissa havaittu tauti on edellytys näön säilymiselle.

Glaukooman tutkiminen

• Glaukooman diagnoosi perustuu silmälääkärin perusteelliseen tutkimukseen, jossa tutkitaan silmänrakenteet sekä mitataan silmänpaine.
• Glaukooman aiheuttamia muutoksia tutkitaan myös näkökenttätutkimuksella, jossa pyritään havaitsemaan näkökenttään jo mahdollisesti tulleet puutokset.
• Lisäksi silmänpohjasta otetaan valokuvia, joilla dokumentoidaan näköhermonpään ulkonäkö tai pyritään löytämään puutoksia silmänpohjan hermosäiekerroksessa. Hermosäiekerrosta voidaan myös mitata mm. valokerroskuvauksella (OCT). Silmänpaine voi vaihdella myös päivän aikana - mittaamalla paine useamman kerran samana päivänä saadaan painevaihtelu esiin.

Joskus glaukoomadiagnoosi vahvistuu heti, mutta usein silmän muutokset ovat glaukooman suhteen vain epäilyttäviä ja vaativat uusintatutkimuksia ja jopa vuosien seurantaa, joissa glaukoomadiagnoosi joko vahvistuu tai kumoutuu.

Glaukooman hoito

Glaukooman hoito perustuu silmänpaineen alentamiseen. Tavoiteltu taso riippuu diagnoosivaiheen silmänpaineen tasosta ja toisaalta myös taudin etenemisasteesta. Silmänpainetta voidaan alentaa silmätipoilla, laserhoidolla ja kirurgialla.

• Silmänpainetta alentavat tipat ovat tavallisin tapa aloittaa hoito. Valittavana on useita erilaisia valmisteita, joista potilaalle valitaan yksilöllisesti sopivin. Kela myöntää lääkitykselle erityiskorvattavuuden. Joillekin potilaille riittää yksi silmätippavalmiste, mutta toisille joudutaan käyttämään useampaa eri tippaa tavoitepaineen saavuttamiseksi. Jos tipoista tulee haittavaikutuksia tai tavoiteltuun silmänpainetasoon ei päästä, voidaan valmistetta vaihtaa tai harkita muita hoitomuotoja. Silmänpaine voi myös myöhemmin nousta lääkityksestä huolimatta, vaikka teho alun perin olisikin ollut hyvä.
• SLT (selektiivinen lasertrabekuloplastia) soveltuu usein myös ensivaiheen hoidoksi. Siinä laserilla käsitellään kammiokulmaa, jolloin silmänsisäisen nesteen ulospääsy helpottuu. Itse toimenpide on nopea ja kivuton. Aloitettaessa silmänpaineen hoito laserilla etuna on, että tippoja ei tarvitse ainakaan alkuun käyttää, jos riittävä lasku paineessa saavutetaan. Tyypillisemmin SLT on kuitenkin käytössä jo aiemmin tipoilla aloitetun hoidon tehostamisessa.. Toimenpiteen teho vähenee ajan kuluessa, mutta se voidaan tarvittaessa toistaa myöhemmin
• Glaukoomakirurgiaa käytetään hankalissa, tyypillisesti pitkälle edenneissä glaukoomissa, joissa tipoilla tai laserhoidolla ei saavuteta riittävää painetasoa tai tippoja ei sivuvaikutusten takia pystytä käyttämään. Leikkaustapoja on useita – tavallisimmat ovat trabekulektomia ja syvä sklerektomia. Yhteistä niille on, että silmänsisäistä nestettä pyritään ohjaamaan sidekalvon alle, jolloin paine laskee.

Glaukoomaleikkauksissa on omat riskinsä. Glaukooman hoitoon on kehitetty myös leikkausmuotoja, jonka riskit ovat perinteisiä leikkauksia vähäisemmät ja itse toimenpide on pienempi. Silmään voidaan asentaa pieni putki ohjaamaan nesteen virtausta ulos silmästä. Putki on vain 6 mm pitkä ja kahden silmäripsen paksuinen, eikä se näy ulospäin. Tällaisella toimenpiteellä painetta saadaan laskettua varsin turvallisesti. Putken asennus voidaan yhdistää myös kaihileikkaukseen.

Glaukooman säännöllinen tutkimus

Vaikka erilaisten hoitojen jälkeen silmänpaine olisi tavoitetasolla, ei se kuitenkaan poista tarvetta säännöllisille kontrolleille, koska silmänpaine saattaa myöhemmin nousta uudelleen hoidosta huolimatta. Kontrolleissa seurataan myös näkökentän, näköhermonpään ja hermosäiekerroksen tilannetta. Jos etenemistä taudissa esiintyy hoidosta huolimatta, tulee silmänpaine saada yhä alemmalle tasolle

• Vaikka silmälasien tarvetta ei olisikaan, jokaisen olisi hyvä käydä silmälääkärillä ikänäköoireiden tultua eli noin 45 vuoden iässä. Samalla tulee selvitettyä yleinen silmien terveydentila, mikä on tärkeää, koska glaukooma on vain yksi vähäoireisista näköä uhkaavista silmäsairauksista.
• Jos silmät ovat terveet eikä lähisuvussa ole glaukoomaa, 45 ikävuoden jälkeen käyntejä voi suositella 3–5 vuoden välein.
• Yli 60-vuotiaiden olisi hyvä tarkistuttaa silmien tilanne 2–3 vuoden välein.
• Jos glaukooman riski arvioidaan kohonneeksi esimerkiksi suvussa esiintyvän glaukooman takia, oma silmälääkäri määrittelee sopivan kontrollivälin.

Nykyajan tutkimuskeinoin voidaan glaukooma todeta usein jo ennen näkökenttäpuutosten syntymistä. Mahdollisimman varhaisessa vaiheessa todettu glaukooma on paras tae näkökyvyn säilymisestä ongelmattomana elämän loppuun asti taudista huolimatta.