Mehiläinen mukana Mielenturvaa-verkostossa
26.4.2022
Merkittävät työmarkkinajärjestöt, yritykset ja mielenterveyden toimijat ovat perustaneet yhdessä Mielenturvaa-verkoston, joka lanseerataan 26. huhtikuuta. Verkoston luoman Mielenturvaa-mallin avulla suomalaiset työpaikat halutaan haastaa mukaan vahvistamaan mielenterveyttä ja tarjoamaan kattavampia mielenterveyspalveluita.
Mielenturvaa-verkoston tavoitteena on taklata työelämän mielenterveyskriisiä yhteisvoimin. Verkoston perustajina ovat keskeiset työelämän toimijat: Akava, Barona, Ellun Kanat, Heltti, Hyvinvointiala HALI ry, Janssen, Kukunori ry, MIELI Suomen Mielenterveys ry, Mehiläinen, SAK, STTK ja Vincit.
Työelämä vaatii mieleltä koko ajan enemmän, ja mielenterveyden häiriöt aiheuttavat kasvavassa määrin työkyvyttömyyttä. Mielenterveysongelmat ovat suurin yksittäinen syy sairauspoissaoloihin työpaikoilla, ja jopa puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyssyistä. Mielenterveyssyiden takia suomalainen työelämä menettää vuosittain yli 17 miljoonaa työpäivää. Mielenterveyden häiriöistä johtuvat kustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle ovat kokonaisuudessaan noin 11,2 miljardia euroa vuodessa.
- Viimeisten vuosien aikana mielenterveyden haasteet työelämässä, toimialasta riippumatta ovat nousseet tärkeimmäksi painopistealueeksi työterveydessä. Mielestäni suhtautumisessa ja keskustelussa on menty suurin harppauksin eteenpäin ja monessa yrityksessä halutaan avoimen kulttuurin kautta tarjota entistä varhaisempaa tukea niin yksilö- kuin työyhteisötasolle. Olemme innoissamme mukana verkostossa nostamassa mielenhyvinvoinnin merkitystä työelämässä edelleen esiin, kommentoi työelämäpalveluiden johtaja Antti Miettinen.
Tutkimustietoon pohjautuen verkosto on luonut Mielenturvaa-mallin, joka tarjoaa ratkaisuja hyvän mielenterveyden tukemiseen työpaikoilla. Mallin mukaisilla toimilla parannetaan työhyvinvointia ja vähennetään mielenterveysperustaisia sairauspoissaoloja sekä työkyvyttömyyseläkkeitä.
Mielenturvaa-malli:
Hyvä mielenterveys rakentuu arjessa
Mehiläisessä HR ja työterveys seuraavat säännöllisesti Mehiläisen oman henkilöstön hyvinvointia ja työkykyisyyttä toiminnallisten, taloudellisten ja kyselymittareiden avulla. Työyhteisön hyvä mielenterveys rakennetaan arjessa.
- Reagoimme henkilöstöltä tuleviin signaaleihin nopeasti. Työelämän muutokset, korona-aika, henkilöstön saatavuushaasteet ja lukuisat yritysintegraatiot ovat esimerkkejä tilanteista, joissa on tärkeää luoda turvallisuuden ja hallinnan tunnetta henkilöstölle. Aktiivinen ja säännöllinen viestintä koko henkilöstölle mielenterveyden tuen palveluista on korostunut erityisesti viimeisten kuukausien aikana, lisää keskitettyjen HR palveluiden johtaja Jaana Lamberg sanoo.
Työntekijöiden ja työpaikkojen tueksi Mehiläinen on työterveydessä kehittänyt aktiivisesti monipuolisia mielen hyvinvointia tukevia palvelumalleja, kuten mielialavalmennus ja huoli omasta hyvinvoinnista-chat. Mehiläisten tukena ja keskusteluapuna ovat myös Mehiläisen työterveyden asiantuntijat, joihin voi ottaa yhteyttä oman työterveystiimin kautta.
Lue lisää Mielenturvaa-verkoston toiminnasta osoitteesta: mielenturvaa.fiUlkoinen linkki
MIELI Suomen Mielenterveys ry on myöntänyt Mehiläiselle Hyvän mielen työpaikka® -merkin tunnustuksena mielen hyvinvointia edistävästä toiminnasta. Merkki kannustaa ja rohkaisee yrityksiä edistämään mielenterveyttä työpaikoilla. Se toimii myös työvälineenä mielenterveyden edistämisen arviointi- ja kehittämistyössä. Lisäksi Mehiläinen on mukana kehittämässä mielen hyvinvointia Työterveyslaitoksen Työelämän mielenterveysohjelmassa Ulkoinen linkki.