Mehiläinen valittu terveysalan ihanteellisimmaksi työpaikaksi Universumin opiskelijatutkimuksessa
2.6.2022
Maailman johtavan työnantajakuvan tutkimiseen ja kehittämiseen erikoistuneen Universum Communications -yhtiön toteuttama opiskelijatutkimus osoittaa, että Mehiläinen on terveysalan ihanteellisin työpaikka. Tutkimuksessa haastateltiin lokakuussa 2021 – huhtikuussa 2022 yli 13 000 korkeakouluopiskelijaa, jotka kertoivat näkemyksiään työnantajista ja työelämästä. Tärkein työnantajan ominaisuus oli edelleen monipuoliset työtehtävät, mutta työn ja vapaa-ajan tasapainoon kannustaminen nousi tärkeydessä eniten
- Arvostamme tätä huomionosoitusta. Tutkimuksessa on kyse mielikuvasta ja arvioijana toimivat alan opiskelijat, joiden odotuksissa työntekijäkokemuksen rima on korkealla. Olemme tehneet koko talossa systemaattisesti työtä johtamisen, työolosuhteiden ja koko työntekijäkokemuksen eteen ja näen että sisäisesti tekemämme hyvä työ näkyy nyt ulkoiseen kohderyhmään suunnatussa tutkimuksessa. Tavoitteenamme on olla halutuin työpaikka sote-alan ammattilaisille ja jatkammekin nöyrin mielin hyvää työtä, toteaa Mehiläisen henkilöstöjohtaja Tatu Tulokas.
- Me Mehiläisessä haluamme panostaa siihen, että opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden on helppoa ja turvallista aloittaa työuransa meillä. Meillä opiskelijat ja vastavalmistuneet saavat aina kokeneiden kollegoiden ja esihenkilöiden tuen ja työntekijöistä pidetään aidosti hyvää huolta, jatkaa Mehiläisen henkilöstön kehitysjohtaja Anu Kolari.
Tärkeitä työnantajan ominaisuuksia miettiessään opiskelijat keskittyvät tutkimuksen mukaan omassa arjessaan tärkeisiin asioihin; riittävän korkeaan palkkaan, työn (ja työnantajan) joustavuuteen, sekä työn ja vapaa-ajan tasapainoon kannustamiseen. Nämä tekijät ovat tänä vuonna vastaajille tärkeämpiä kuin ennen. Myös joustavat työnteon mallit ovat entistä tärkeämpiä. 83 % vastaajista olisi kiinnostunut etätyön tuomista mahdollisuuksista ja peräti 42 % opiskelijoista hylkäisi työnantajan, joka ei ole aktiivinen kestävän kehityksen saralla.
Elämä tehtävänä halutussa ja merkityksellisessä työpaikassa
Mehiläinen haluaa olla työpaikkana tunnettu erinomaisesta laadusta, mielenkiintoisista työtehtävistä ja parhaista ihmisistä. Henkilöstön hyvinvointi ja hyvä työnantajuus onkin yksi Mehiläisen vastuullisuusohjelman neljästä liiketoiminnan kannalta kriittisestä osa-alueesta.
- Mehiläisen menestys on aina perustunut meillä työskenteleviin huippuammattilaisiin. Haluamme, että mehiläiset viihtyvät työssään ja ovat työhönsä sitoutuneita ja tässä onnistuaksemme tulee Mehiläisen olla osaltaan sitoutunut ja henkilöstöönsä panostava työnantaja ja -yhteisö. Panostamme työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä mahdollisuuksiin kehittyä ja loistaa työssään. Tarjoamme monipuolisia urapolkuja ja yrityskulttuurimme kannustaa onnistumaan. Meillä Mehiläisessä on elämä tehtävänä, Tulokas summaa.
Mehiläisessä panostetaan vahvasti työntekijäkokemukseen. Pitkäjänteisen kehitystyön taustalla on arvolupaus työntekijöille. Mehiläisen vahvuudet painottuvat arvolupauksessa: panostus laatuun, kehitysmyönteisyys, monipuoliset työmahdollisuudet sekä kasvu, joka jo itsessään luo jatkuvasti ammattilaisille mahdollisuuksia.
- Arvolupauksessamme henkilöstölle luvataan merkityksellistä työtä huippuammattilaisten kanssa, laatu edellä, kasvavassa ja yli 100-vuotisessa alan edelläkävijäyrityksessä. Haluamme arvolupauksemme mukaisesti mahdollistaa jokaisen yksilön kasvun ja kehityksen yrityksen mukana, Tulokas painottaa.
Mehiläinen tarjoaa mielenkiintoisia ja monipuolisia työtehtäviä ja urapolkuja useille ammattiryhmille eri liiketoiminta-alueilla ympäri Suomen.
Katso mitä nuoret mehiläiset kertovat työstään ja Mehiläisestä!
Videolla erikoistuva lääkäri Juho kertoo millaista on suorittaa koko erikoistumispolku Mehiläisessä.
Sumeije kertoo työstään työterveyshoitajana ja siitä mikä erityisesti motivoi työskentelemään Mehiläisessä.
Elsa aloitti Mehiläisellä sairaanhoitajaopintojen harjoittelun kautta, jonka jälkeen hän jäi suoraan töihin Mehiläiseen.