Kasvutarinoita: Keskiverto vanhempi on tarpeeksi hyvä vanhempi

"Ulkoapäin määritelty muotti täydellisestä tai hyvästä vanhemmuudesta joutaisi romukoppaan", kirjoittaa lapsiin ja vanhemmuuteen erikoistunut psykologimme Martina Salvén.

Painokoneet laulavat vuosittain kymmeniä erilaisia kasvatusoppaita. Blogit ja sosiaalisen median kanavat tuuttaavat tietoa ja malleja vanhemmuudesta. Oma soppansa ovat keskustelupalstat, joilla käy vilkas kuhina hyvän vanhemmuuden rakennuspalikoista. Uskallan väittää, että vanhemmuudesta ja lasten kasvattamisesta kirjoitetaan nyt enemmän kuin koskaan.

Lisääntynyt tieto mahdollistaa aiempaa viisaampien ja perustellumpien valintojen tekemisen. On hyvä asia pohtia omaa vanhemmuuttaan ja sitä, millainen vanhempi haluaa omalle jälkikasvulleen olla.

Tiedon lisääntymisessä on kuitenkin kääntöpuolensa. Yhä useampi tuntuu ajattelevan, että vanhemmuuden pitäisi tapahtua ulkopuolelta määritellyllä tavalla. Tuoreella vanhemmalla on monesti tarkka visio, millainen vanhempana pitää olla. Jos ei täytäkään täydellisyyden muottia, kokee helposti jollain tavoin epäonnistuneensa vanhempana.

Täydellisen vanhemmuuden lisäksi asetamme odotuksia myös lapsille. Muumitarinoista tutun Vilijonkan suusta kuultu lausahdus “Kiltit lapset näkyvät mutta eivät kuulu”, kuvastaa monen ihannoimaa mallia hyvin käyttäytyvistä lapsista. Vilijonkan lapset eivät, kuten eivät meidän muidenkaan, käyttäydy aina hyvin ja hillitysti tai ole lainkaan sellaisia kuin olemme etukäteen ajatelleet. Tällaisissa tilanteissa vanhempi saattaa kokea pettymystä lastaan tai itseään kohtaan.

Ulkoapäin määritelty muotti täydellisestä tai hyvästä vanhemmuudesta joutaisi romukoppaan. Ideaalimuottiin solahtaa harva vanhempi ja vielä harvempi lapsi. Täydellisen vanhemmuuden tavoittelussa elämä keriytyy tiiviiksi keräksi lapsen ympärille. Lapsi on kaiken keskipiste, ja elämää eletään lapsen ehdoilla. Täydellisen elämän suorittaminen on kuitenkin uuvuttavaa, ja siitä kärsii myös lapsi. Pettymysten kokemusten opettaminen ja sietäminen onkin lapsen kehitykselle tärkeää.

Kun vanhemmalla on muuta elämää vanhemmuuden rinnalla, tuntee lapsi olonsa turvalliseksi. Lapselle on kuormittavaa, jos hän joutuu kokemaan olevansa vanhempansa ainut tärkeä ihminen koko maailmassa, ja että vanhemman onnellisuus riippuu hänestä. Vanhempien omat harrastukset ja kiinnostuksen kohteet ovat positiivinen asia sekä vanhemmalle ja omalle jaksamiselle että lapselle.

Täydellinen vanhempi ei olekaan täydellinen vanhempi. Täydellinen vanhempi on epätäydellinen ja vanhemmuudessaan sopivan keskiverto. Kun hölläämme vähän käsityksiä täydellisyydestä ja olemme armollisia sekä itsellemme että lapsillemme, voikin käydä niin, että nautimme vanhemmuudesta entistä enemmän. Ja kun vanhemmat nauttivat elämästään ja voivat hyvin, myös lapset voi hyvin.

Kolumnin on kirjoittanut lapsuuteen ja vanhemmuuteen erikoistunut psykologi Martina Salvén.

Lapsuus muodostuu monesta tekijästä – Mehiläisestä löydät tekijät hyvän lapsuuden tukemiseen. #lapsuudentekijät