10 kysymystä 50-vuotiaalle Mehiläisen toimitusjohtajalle
16.9.2021
Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää täyttää tänään 16.9. 50 vuotta. Voit tutustua Janne-Ollin mielenkiintoiseen taustaan ja tarinaan oheisesta haastattelusta.
Kerro taustastasi?
Synnyin ja kasvoin Oulussa. Isäni kuoli ollessani vasta 8-vuotias. Kolme isoa siskoani ovat minua merkittävästi vanhempia ja olivat jo poissa kotoa tuossa vaiheessa. Niinpä vartuin kahdestaan yksinhuoltajaäitini kanssa. Olin vaihto-oppilaana Australiassa, valmistuin Kastellin lukiosta ja kävin armeijan Oulussa ja Haminassa. Armeijan jälkeen suoritin kauppatieteen maisterin opinnot Helsingin kauppakorkeakoulussa ja tein myös rinnakkaistutkinnon Ranskassa. Valmistumiseni jälkeen lähdin luomaan kansainvälistä uraa maailmalle ja suoritin myöhemmin myös MBA-jatkotutkinnon. Terveydenhuollon yrittäjäksi ryhdyin vuosituhannen vaihteessa perustamalla Mediverkon. Toimitusjohtajana olen ollut yli 15 vuotta.
Janne-Ollin ensimmäinen joulu Oulussa 1971.
Mistä sait kipinän alkaa yrittäjäksi? Miten innostuit sote-toimialasta?
Perheeni oli yrittäjiä, meillä oli useita eri ravintoloita Oulussa. Oman yrityksen perustaminen ja kasvattaminen merkittäväksi yhtiöksi oli haaveeni jo lapsesta pitäen.
Vuosituhannen alussa olin jo luonut menestyksellisen kansainvälisen uran liikkeenjohdon konsulttina ja teknologiayrityksen johtajana. Etsin kuitenkin hyvää liikeideaa ja hyvää tiimiä, joiden kanssa perustaa oma yritys. Mediverkko syntyi purjehdusmatkasta juhannuksena 2001 keskusteltuani terveydenhuollon haasteista ja mahdollisuuksista lääkäriystäväni kanssa.
Purjehtiminen on yksi Janne-Ollin rakkaista harrastuksista. Mediverkko sai alun perin alkunsa purjehdusmatkalta vuonna 2001. Haaveena on joskus purjehtia maailman ympäri.
Tulit Mehiläiseen yrityskaupan kautta Mediverkosta. Millainen matka Mediverkolla tuolloin oli takana?
Kasvatimme Mediverkon tyhjästä reilussa kymmenessä vuodessa yli 2 000 työntekijää valtakunnallisesti työllistäväksi sosiaali- ja terveysyritykseksi. Mehiläisen terveyskeskus- ja muut julkisen terveydenhuollon palvelut, ikääntyneiden hoivakodit, Familarin lastensuojelupalvelut sekä Hammas Mehiläinen ovat syntyneet pitkälti alun perin Mediverkossa. Mediverkon kasvattaminen oli vaativa ja haasteellinen tehtävä varsinkin, kun samaan aikaan oli kolme pientä poikaa kotona.
Vuonna 2008 riitti kiirettä kolmen pienen lapsen ja Mediverkon kasvattamisen kanssa.
Millainen työpaikka Mehiläinen on sinulle ollut? Mikä vaikuttaa eniten hyvään fiilikseen töissä?
Mehiläinen on ollut enemmän kuin unelmien työpaikka. Minulla on ollut onni työskennellä kahdessa äärimmäisen menestyneessä maailmanlaajuisesti toimivassa yrityksessä, Bain & Company:lla ja Cisco Systemsillä sekä startup- ja kasvuyrityksessä Mediverkossa.
Mehiläinen on kuitenkin vielä aivan erityislaatuinen yhtiö näihin verrattuna. Teemme erittäin merkityksellistä työtä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin eteen. Mahdollistamme osaltamme suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja hyvinvointiyhteiskunnan toiminnan. Parasta Mehiläisessä ovat kuitenkin mehiläiset. Meillä on aivan uskomattoman tiivis ja hyvä työyhteisö, joka koostuu useiden eri osa-alueiden huippuammattilaisia.
Janne-Olli omien tiimiläistensä kanssa joogatunnilla.
Minkä koet olevan isoin saavutuksesi? Mistä olet erityisen ylpeä?
Yksityiselämän puolelta olen erittäin ylpeä kolmesta pojastani ja upeasta vaimostani. Olen myös äärimmäisen kiitollinen pitkäaikaisista lojaaleista ystävistäni, joista vanhimmat olen tuntenut jo ala-asteelta lähtien.
Työelämän puolella Mehiläisen uudistaminen ja kehittämien vuodesta 2015 lähtien on iso saavutus, jonka olemme tehneet yhdessä tiimini ja kaikkien mehiläisten kanssa. Kaikista ylpein olen omasta tiimistäni. Mehiläisen nykyisen johtoryhmän rakentaminen ja valmentaminen on isoin saavutukseni.
Mikä vaihe urallasi on tuntunut haastavalta? Mikä on ollut tärkein selviytymiskeinosi haasteissa?
Vaikeimmat paikat johtajana ovat olleet tilanteet, jolloin on ollut pakko sopeuttaa kustannuksia. Minä olen ennen kaikkea uuden rakentaja ja yrityksen kasvattaja. Joskus tulee kuitenkin tilanteita, joissa yhtiön selviytyminen on vaarassa tai kasvu ei ole mahdollista ilman kipeitä päätöksiä. Näissä tilanteissa läheisten työkavereiden ja ystävien tuki on ollut tärkeä selviytymiskeino.
Työmaakäynnillä Työelämäpalveluiden asiakkaan luona Tampereella 2017.
Mehiläinen on kasvanut nopeasti. Miltä kova kasvuvauhti on tuntunut toimitusjohtajan roolissa?
Mehiläinen on kolminkertaistanut kokonsa nyt kuuden vuoden aikana ja Mediverkko moninkertaistui sitä aikaisemmin kymmenessä vuodessa. Mielestäni kasvu on kuitenkin ollut hallittua ja kontrolloitua. Asiakastyytyväisyys on pysynyt korkealla tasolla, laatu on ollut valtakunnan parasta tasoa, henkilöstö on ollut sitoutunutta ja kannattavuus säilynyt hyvänä tai jopa parantanut. Mehiläisen kasvuvauhti ei ole minua koskaan hirvittänyt. Oma työtahtini on puolestaan aina ollut kova, aina sieltä koulusta lähtien.
Vierailulla Mainiokodissa Espoossa 2018.
Millaiset asiat tasapainottavat työtäsi ja vapaa-aikaasi?
Yrittäjätaustasta johtuen en osaa erottaa työtä ja vapaa-aikaani toisistaan. Olen käytännössä aina tavoitettavissa ja omistajan ja toimitusjohtajan vastuu on aina olemassa, paikasta ja ajasta riippumatta. Tästä huolimatta, tai juuri tästä syystä, elämäni on erittäin hyvässä tasapainossa. Liikun ja urheilen paljon. Vietän aikaa perheeni kanssa ja minulla on erittäin laaja ja tiivis ystäväpiiri. Lempiharrastukseni on hiihtovaellus ja vapaalasku.
Mitä suunnitelmia sinulla on lähitulevaisuudelle? Entä 10 vuoden päähän?
Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on Mehiläisen kehittäminen ja kasvattaminen edelleen. Seuraava iso haaste ja mahdollisuus meillä on 112-vuotiaan Mehiläisen kansainvälistäminen. Siinä riittää tekemistä ja ongelmia ratkottavaksi.
Yksityiselämän puolella haaveenani on jonain päivänä purjehtia maailman ympäri, tai ainakin ylittää Atlantin valtameri. En tiedä, milloin se on mahdollista, mutta haaveissa se kuitenkin on.
Miten aiot juhlistaa syntymäpäivääsi?
Äitini Sirkka täytti 90-vuotta 26. elokuuta, jolloin pidimme yhteiset 140-vuotisjuhlat perheen ja lähisukulaisten kesken. Sitä ennen kävimme Lapissa lohia kalastamassa Kastellin lukion samanikäisten ystävieni kanssa. Mehiläisen tiimini puolestaan yllätti minut maanantaina kakkukahveilla, puheilla, stand-up komiikalla ja oikein hienolla musiikkiharrastukseeni liittyvällä lahjalla. Varsinaisena syntymäpäivänä eli torstaina 16.9 matkustamme viettämään pitkää viikonloppua toiselle paikkakunnalle läheisimpien ystävieni kanssa. Syömme hyvin, juttelemme ja liikumme luonnossa. Monta juhlaa on siis jo ollut.
Mehiläisen tiimin onnittelut 50-vuotiaalle.