KUNNON ÄITI JA URAVANHEMPI

Teen heti alkuun paljastuksen, jota olen vuosikausia piilotellut syyllisyyden varjossa ja tuomituksi tulemisen pelossa. Salaisuuteni liittyy lastensaantiin ja siihen, että en ole viihtynyt lasten kanssa kotona.

Olen niitä naisia, jotka ovat tulleet raskaaksi miltei silmäkulman tuikahduksesta ja kaikki kahdesta viivasta vauvan ensiparkaisuun ovat tapahtuneet suurempaa dramatiikkaa tai vastoinkäymisiä. Kun lapseni olivat pariviikkoisia, tankkasin autooni dieselit ja pakastimeen rintamaitoa ja hurautin töihin. Hyvä äiti ja kasvattajako? Vähän niin ja näin.

Hyvä tukiverkosto kasvatti lapsia enemmän kuin minä. Omaa napaa tuijottelevan äidin lapset kasvattivat äitiään kenties enemmän kuin minä heitä. Yrittäjyys, intohimo lääkärintyöhön ja oman uran luomiseen suuntasivat minut pois kotoa. Nyt toistakymmentä vuotta myöhemmin tarkasteltuna perheemme ratkaisu on ollut kenties hiukan omalaatuinen, mutta meille hyvä ja toimiva. Vuosien saatossa olemme juhlineet “varaäitien” kanssa tyttärien itsenäistymistä, täysi-ikäistymistä, rippijuhlia ja synttäreitä, ja on hillittömän koskettavaa huomata miten arvokkaiksi ja tärkeiksi varhaisvuosien turvalliset ihmissuhteet ovat puolin ja toisin muodostuneet, myös meidän uravanhempien ja lastemme välillä.

Kaupungistuminen on kuihduttanut yhteisöllisyyttä. Pitäisi olla dynaaminen, itsenäinen ja pärjäävä. Ruuhkavuosina nainen kokee monenlaisia paineita valinnoistaan ja usein huoltakin siitä, osaako tehdä oikeita päätöksiä elämän tärkeimpien asioiden suhteen. Pitäisikö edetä uralla ennen lasten tekoa ja raksuttaako biologinen kello, jos en vielä annakaan mahdollisuutta tulla raskaaksi? Mitä sitten, jos tulen raskaaksi? Muuttuuko elämäni, unohtuuko ystävät, oma aika ja harrastukset? Ja ennen kaikkea, osaanko edes kasvattaa pientä ihmistaimea? Myös vanheneminen, vaihdevuodet ja fyysisen kehon muutokset ja rupsahtaminen askarruttavat ja pelottavat monia.

Isoja kysymyksiä, joita moni pohtii myös vastaanotollani. Ihan samoja asioita olen itsekin miettinyt ja pelännyt, etten riitä. Riittämättömyyden tunne leimaa monen naisen arkea viimeistään siinä vaiheessa, kun kotona peuhaa pallero, joka vaatii herkeämättömän huomion. Ympärillä kuulemme tarinoita ja näemme kuvia täydellisyyttä hipovien bloggareiden ja mallimammojen helposta elämästä ja villakoirattomasta valkoisesta olohuoneesta, jossa lepää seesteinen tunnelma ja unissaan hymyilevä kaunis lapsi.

Sanon kaksi sanaa: huoli pois. Jos minäkin olen pärjännyt, pärjäät varmasti sinäkin.

Minun vahvuuteni on se, että minulla on aina ollut vahva luottamus elämään ja siihen, että asioilla on taipumus järjestyä. Liiallinen suorittaminen johtaa virheiden tekemisen pelkoon ja kontrollointiin, joka lisää elimistömme stressitilaa. Oletko miettinyt minkälaisia tunteita koet ja miten voisit helpottaa elämäsi tasapainottamista?

Usein hyvät asiat lähtevät liikkeelle pienistä muutoksista. Siitä, että osoitat arvostusta itseäsi kohtaan ja pidät huolta itsestäsi. Sekä uranaisen että kotiäidin kannalta se merkitsee, että huolehtii riittävästä levosta, unesta ja nipistää aikaa myös itselleen tuntematta siitä syyllisyyttä. Terve itsekkyys tukee hyvinvointia yhtä lailla kuin säännöllinen liikuntakin. Hyvinvoivan naisen viikko-ohjelmaan kuuluu riittävästi säännöllistä liikuntaa, joka parantaa sekä fyysistä että henkistä suorituskykyä selvitä tiukoista arkipäivän käänteistä ruuhkavuosien sumassa.

Blogitekstin on kirjoittanut liikuntalääketieteen erikoislääkäri Pippa Laukka. Lääkärinä Pippa on monipuolinen ja pyrkii hoitamaan jokaista ihmistä yksilöllisesti ja huolellisesti, kuten haluaisi itseään hoidettavan.

Jatka keskustelua blogin aiheesta Mehiläisen Facebookissa Ulkoinen linkki, TwitterissäUlkoinen linkki ja LinkedInissäUlkoinen linkki!