Leo-Pekka Tähti: Elämää koronan keskellä

Vuosi 2020 on kääntymässä kohti loppua. Niin kuin kaikki tietävät vuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen koronapandemian takia. Itse olen päässyt kokemaan koronapandemian kahden eri maan eli Suomen ja Espanjan välillä.

Konkreettisesti koronapandemia alkoi näkyä kunnolla kakkoslajini eli pyörätuolikoripallon kisareissulla. Matkustimme maaliskuun alussa yhdessä espanjalaisen pelikaverini Jesus Romeron kanssa Pariisin kautta Venäjälle pyörätuolikoripallon harjoitusleirille Pietariin. Sieltä meidän piti matkustaa joukkueen mukana Sveitsiin Eurocup-peleihin.

Lentomme oli Pariisin kautta Pietariin. Rankassa tilanne oli tuolloin jo huomattavasti pahempi kuin Espanjassa. Saimme tilanteesta osviittaa saavuttuamme Pariisin lentokentälle, sillä kasvomaskeja käytettiin yleisesti joka paikassa. Saavuttuamme Pietariin koronasta ei ollut tietoakaan, ja venäläiset nostelivat olkapäitään kysyttäessä mikä tilanne siellä on. Samana päivänä, kun lentomme saapui Pietariin, seuramme presidentti ilmoitti, että Eurocupit Sveitsissä oli peruttu koronan takia. Näin ollen jatkosuunnitelmat muuttuivat ja vietimme lopulta viikon Pietarissa pelkästään harjoitellen. Joukkueessamme oli pelaajia mm. Liettuasta, Ruotsista, Suomesta, Espanjasta ja Latviasta. Seuran johdolla riitti ohjelmaa paluulentojen muuttamisessa, koska monia lentoja karsittiin koronan takia. Meidän paluulentomme Malagaan tapahtui lopulta Prahan kautta, ja paluu onnistui ilman sen suurempia ongelmia.

Saavuttuani takaisin Espanjaan tilanne löi kunnolla päälle. Ensin tuli tieto, että kaikki yleisurheilu- ja sisäliikuntapaikat laitetaan kiinni. Kävin heti Malagaan saavuttuani hakemassa kelaustuolini pois yleisurheilustadionilta, jossa tuolini oli ollut säilytyksessä. Pari päivää myöhemmin katselimme televisiosta Espanjan pääministeri Pedro Sanchezin puhetta. Ensimmäiset lockdownit määrättiin 15 päiväksi. Siinä vaiheessa päällimmäisenä murheena ei ollut oman harjoittelun toteutuminen. Kaikki oli aika sekavaa ja ”uuden alun” totuttelua. Alku sujui melko mukavasti, mutta jo reilun viikon päästä maan hallitus määräsi 15 päivää lisää karanteenia. Kotoa sai poistua vain kauppaan, apteekkiin tai terveydellisistä syistä.

Melko nopeasti tilanteen pahennuttua kävi selväksi, että myös Tokion paralympialaiset tultaisiin perumaan tai vähintään siirtämään. Lopulta ilmoitus kisojen siirtämisestä tuli nopeasti. Se oli tietysti kaikkien etu. Itselleni asia ei siinä vaiheessa tullut enää yllätyksenä, koska tuskin kukaan halusi ottaa riskiä ja leikkiä urheilijoiden terveyden kustannuksella. Lisäksi urheilijat olisivat olleet täysin epätasa-arvoisessa tilanteessa harjoittelun suhteen. Monessa Euroopan maassa harjoituspaikat lyötiin täysin kiinni. Toki joissain Euroopan maissa harjoittelu onnistui varsin normaalisti. Siitäkin huolimatta railo eri maiden urheilijoiden välillä oli liian suuri. Itse pääsin täydellisestä lockdownista huolimatta harjoittelemaan olosuhteisiin nähden niin hyvin kuin mahdollista. Onnistuin saamaan Suomesta lainaan kelausrullat, jotka mahdollistivat lajiharjoittelun sisällä omassa asunnossani. Pienessä 20 neliön asunnossa myös naapurit saattoivat pari kertaa ihmetellä, mistä moinen paukutus syntyy. Naapurisopu kuitenkin säilyi ja itselleni tuo harjoittelu toi paljon lisää päivittäiseen ohjelmaan Netflixin, pleikan peluun ja ruoanlaiton lisäksi. Lihaskuntoharjoittelu oli puolestaan paljon haastavampaa. Sekin kuitenkin onnistui melko hyvin. Asunnosta löytyi joitain kuntoiluvälineitä ja kun painot loppuivat kesken, käytin tyttöystävääni mm. levytankona. Yhteistyö sujui saumattomasti!

Urheilupaikat olivat lopulta säpissä kuntosalien osalta noin seitsemän viikkoa. Kuntosalit saivat avata ovensa huippu-urheilijoille toukokuun alussa. Ensimmäisessä salitreenissä poliisit tulivat paikan päälle tarkistamaan papereitani, ja lopulta Suomesta saatu todistus siitä, että olen ammattiurheilija osoittautui kultaakin arvokkaammaksi. Treenit saivat jatkua normaalisti. Yleisurheilustadion aukesi lopulta kesäkuun ensimmäinen päivä ja harjoittelu pääsi taas käynnistymään normaalisti. Suomeen palasin lopulta heinäkuun alussa. Elämä koti-Suomessa oli täysin erilaista kuin mihin Espanjassa oli kevään aikana tottunut. Koronatilanne Suomessa oli kesällä Euroopan parhaita ja Espanjan rajoitukset vaihtuivat osaltani suosituksiksi. Espanjan kokemusten jälkeen koronan läsnäoloa arjessani ei huomannut muuta kuin 14 päivän karanteenin osalta Suomeen tuloni jälkeen.

Tärkein asia oman ammattini kannalta oli kuitenkin se, että Suomessa oli mahdollista kilpailla koko kesä täysin normaalisti ja kilpailukalenteri oli todella kattava. Ensimmäisissä kilpailuissa oma kuntoni oli vielä hakusessa, mutta vähitellen kisakuntoni parani. Siitä osoituksena oli Turussa Paavo Nurmi Games -kisoissa kelattu alle 14 sekunnin aika 13.95. Kesä Suomessa sujui siis ammattini kannalta melko normaalisti. Ainoastaan kansainväliset kilpailut jäivät puuttumaan. Yksi kilpailukutsu Sveitsiin tuli elokuun lopulle, mutta kilpailut osuivat päällekkäin parayleisurheilun SM-kilpailujen kanssa.

Kauden päätyttyä elokuun lopulla matkustin takaisin Espanjaan kolmen viikon lomalle. Arki Espanjassa oli jälleen muuttunut normaalimpaan suuntaan. Valitettavasti turismin avaaminen kesällä oli nostanut jälleen koronavirukseen sairastuvien määrää ja uusia rajoituksia oli odotettavissa. Tuon kolmen viikon aikana niitä ei kuitenkaan tullut.

Loman jälkeen palasin jälleen Suomeen, koska oma elämäkertani julkaistiin lokakuussa. Tällä kertaa sain kuitenkin helpotuksen 14 päivän karanteeniin, koska annoin kaksi negatiivista koronavirustestiä alle viikon sisällä. Ensimmäinen testi tehtiin Helsinki-Vantaan lentokentällä ja seuraava testi suoritettiin Mehiläisen drive-in-asemalla. Tuosta testistä jäi itselleni todella positiivinen fiilis. Ajanvaraus kävi nopeasti ja tuloskin tuli heti seuraavana päivänä. Itselleni tuo toinen testi on erityisen tärkeä, koska matkustan paljon kahden kodin ja maan eli Suomen ja Espanjan välillä. Nopeat ja toimivat koronavirustestaukset mahdollistavat karanteeniajan lyhentämisen. Se on minulle tässä tilanteessa elinehto matkustamiselle.

Tätä blogia kirjoittaessani olen jälleen palannut Espanjan kotiini. Rajoituksia on tullut lisää. Ulkonaliikkumiskielto on kello 22.00-07.00 välillä, ja esimerkiksi ravintolat pitää sulkea kello 18.00 mennessä. Kaupungin rajojen ulkopuolelle ei ole myöskään lupa poistua ilman pätevää syytä. Onneksi kuitenkin sairastumiset ovat lähteneet laskuun ja näyttäisi siltä, että täydellistä lockdownia ei enää olisi tulossa. Omaan tekemiseen rajoitukset eivät ole vaikuttaneet. Harjoittelu on sujunut normaalisti ja yleisfiilis täällä on hyvä. Ihmiset pitävät melko hyvin huolta turvaväleistä ja poskisuudelmat ovat vaihtuneet tuttuihin ”koronakyynärpäätervehdyksiin”.

Omat treenini ovat menneet erittäin hyvin. Ajankohdan huomioiden olen jopa normaalia paremmassa kunnossa. Terveyttä on riittänyt ja voimaa on tarttunut. Tällä hetkellä koen, että olen jopa hieman onnekas, sillä harjoittelu on ollut täysin normaalia. Monessa maassa tilanne on edelleen haastava harjoittelun suhteen. Myös Suomessa ollaan laittamassa harjoittelupaikkoja kiinni, vaikka huippu-urheilijoille harjoittelumahdollisuudet tullaan takaamaan.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille mukavaa joulun odotusta ja terveyttä! Vuosi on pian vaihtumassa ja henkilökohtaisesti uskon, että ensi vuonna elämä taas normalisoituu ja myös Tokion paralympialaiset tullaan järjestämään.

Leo-Pekka