Katkokävely
Katkokävely (klaudikaatio, claudicatio intermittens) on yksi valtimokovettumataudin tavallisimmista oireista. Siitä kärsii noin 50 000 suomalaista.
Katkokävelyn oireet
Kävellessä alaraajaan ilmaantuu kipu, joka pakottaa pysähtelemään tyypillisesti muutaman sadan metrin tasamaakävelyn jälkeen. Pitkälle edenneessä taudissa pystyy kävelemään pysähtymättä vain kymmeniä metrejä. Muutaman minuutin levon jälkeen voi kävelemistä jälleen jatkaa samanpituisen matkan verran.
Tyypillisimmin kramppaava kipu tuntuu pohjelihaksessa, mutta myös muissa lihaksissa voi olla oireita. Kipuun voi liittyä jalan väsymisen ja puutuneisuuden tunnetta.
Mistä katkokävely johtuu?
Katkokävelyssä kipu johtuu siitä, että rasituksessa jalan lihakseen syntyy verenkiertohäiriön takia hapenpuutetta. Jalkaan verta tuovissa valtimoissa on tällöin ahtaumia tai tukoksia. Katkokävelyssä suonimuutokset sijaitsevat yleensä isoissa valtimoissa lantion tai reiden alueella. Erityisesti sokeritaudin yhteydessä suonimuutoksia voi olla myös säären valtimoissa. Joka neljännellä potilaalla verenkiertohäiriö pahenee vuosien mittaan jalan elinkelpoisuutta uhkaavaksi verenkiertohäiriöksi (kriittinen alaraajaiskemia). Kriittisen alaraajaiskemian (verenkiertohäiriön) oireisiin kuuluu jatkuva lepotilassakin tuntuva särky, huonosti paraneva jalan haavauma tai jalan kuolio.
Katkokävelyn tutkiminen ultraääni- ja magneettitutkimuksella
Katkokävelyä tutkitaan verisuonikirurgin vastaanotolla. Jalasta mitataan verenpaine ultraäänilaitetta hyväksikäyttäen. Suonten ahtaumat ja mahdolliset tukokset voidaan nykyään paikantaa kivuttomasti ultraääni- tai magneettitutkimuksella ja sen perusteella valitaan potilaalle oikea hoitomuoto.
Katkokävelyn hoito
Katkokävely tutkitaan verisuonikirurgin vastaanotolla. Jalasta mitataan verenpaine ultraäänilaitetta hyväksikäyttäen. Suonimuutokset voidaan paikantaa ultraääni- tai magneettitutkimuksella.
Tärkeä hoitomuoto katkokävelyoireeseen on pallolaajennus. Erityisesti lantiovaltimoissa käytetään myös ns. stenttiä. Se on metallinen tukiverkko, joka laajentaa ahtaumaa ja auttaa suonta pysymään auki.
Pitkän tukoksen hoitona on alaraajavaltimon ohitusleikkaus. Valtimoiden korjaustoimenpiteet harkitaan aina tapauskohtaisesti, verenkiertohäiriön aiheuttama haitta ja hoitotoimenpiteen laajuus huomioiden.
Myös lääkehoito on ensiarvoisen tärkeää lievittämään alaraajan verenkiertohäiriön oireita ja parantamaan potilaan elinennustetta.
Valtimokovetustaudin (arterioskleroosi, atherosclerosis, atherothrombosis) yleishoito vaikuttaa suotuisasti paitsi katkokävelyoireisiin myös elinennusteeseen. Hoitoon kuuluu kolesterolin, verenpaineen ja sokeritaudin hyvä hoito. Tupakoinnin lopettaminen ja liikunta ovat tärkeitä hoitomuotoja.
Lue lisää: