Viivi Lehikoinen: Urheilijan elämää karanteenissa

Kun lentokoneen pyörät koskettivat Helsinki-Vantaan lentokentän kiitorataa, minulla oli ristiriitainen fiilis. Toisaalta olin hyvin pettynyt Etelä-Afrikan leirini keskeytymisestä, mutta toisaalta tunsin suurta helpotusta siitä, että olimme todellakin päässeet kotiin koronasta huolimatta. Vielä muutamaa viikkoa aikaisemmin leirille lähtiessäni korona oli tuntunut suurimmassa osaa Eurooppaa melko kaukaiselta, joten leirin keskeyttäminen tuli minulle pienoisena yllätyksenä. Silloin puhuttiin, ettei tauti viihtyisi lämpimässä tai leviäisi Suomessa kovin laajasti. Kukaan ei hamstrannut vessapaperia ja lentokentälläkin lähtiessä ihmisiä oli jopa normaalia enemmän. Ensimmäiset Suomen hallituksen koronarajoituksetkin annettiin vasta viikko lähtöni jälkeen.

Etelä-Afrikassakin korona vastaanotettiin hyvin rauhallisesti. Harjoituspaikat olivat auki ja vaikka valmentajamme joutuikin jäämään Suomeen koronatilanteen kärjistymisen vuoksi, harjoitukset sujuivat hyvin. Yritin ottaa kaiken mahdollisen irti leiristä, sillä tiesin olosuhteiden Suomessa olevan päinvastaiset. Monet paikat, kuten yleisurheiluhallit olivat joutuneet sulkemaan ovensa ja takatalvi tuntui tekevän tuloaan. Tästä syystä olimmekin alkaneet pohtia Afrikkaan jäämistä alkuperäisiä suunnitelmia huomattavasti pidemmäksi ajaksi.

Yhtäkkiä huomasinkin olevani tilanteessa, jossa punnitsin urheilun asettamista etusijalle terveydellisiin riskeihin verrattuna ja olin valmis valitsemaan urheilun.

Pohdinnat Etelä-Afrikkaan jäämisen ja Suomeen palaamisen välillä olivat hankalia. Epävarmuus kalvoi päivä päivältä enemmän, sillä tilanteen kehittymistä oli mahdotonta ennustaa. Lopulta tilanne huononikin melko nopeasti, ja Etelä-Afrikkaan julistettiin kansallinen hätätila. Meille se tarkoitti käytännössä sitä, että harjoituspaikat suljettaisiin pian ja joutuisimme ulos majoituksestamme. Jääminen oli käytännössä mahdotonta. Etelä-Afrikan sisäisen tilanteen lisäksi lentoliikenne oli maailmanlaajuisesti halvaantumassa, ja lopulta sain kuin sainkin peruttujen lentojeni tilalle viimeisen myynnissä olleen lentolipun Eurooppaan. Lähtömme jälkeisenä päivänä armeija vyöryi kaduille.

Mietin monesti, kehtaanko päivitellä leiriltä mitään tai kertoa omasta tilanteestani? Ihmiset tuntuivat paheksuvan ulkomailta palaavia kansalaisia ja etenkin matkoille myöhään lähteneitä. Ymmärrän itsekin tuon näkökulman hyvin, eikä tällaisessa tilanteessa ole sijaa leikkimiselle. Minulle reissu oli kuitenkin paljon merkityksellisempi kuin pelkkä tavallinen reissu ulkomaille. Leirit lämpimissä olosuhteissa ovat aina hyvin tärkeitä pätkiä harjoituskaudella sillä olosuhteet ovat paremmat kuin kotimaassa.

Tavoitteena oli jatkaa peruskunnon rakentamista ns. korkean paikan leirillä ennen kevään kovia nopeuskestävyystreenejä. Jotta korkean ilmanalan hyötyjä saavutettaisiin, alkuperäisenä suunnitelmana oli 3,5 viikon leiri. Sen lyhentymisen vuoksi kaivattu hyöty jäi luonnollisesti pienemmäksi. Saavutetuista leiripäivistä täytyy kuitenkin olla tyytyväinen ja paluun jälkeen treenit Suomessa ovat sujuneet.

Koronatilanteen vuoksi tulevat leirit peruuntuivat eikä vielä ole tietoa siitä, milloin kisanumero puetaan päälle seuraavan kerran. Tarkoituksenani oli tavoitella hyvää kisavirettä olympianäyttöjen näkökulmasta jo kesäkuussa, mutta olympialaiset siirrettiin vuodelle 2021. Tämän lisäksi ainakin kesäkuu tulee pyyhkiytymään pois kilpailukalenterista täysin. Olympialaisten siirtämispäätöksestä huolimatta epävarmuutta aiheuttaa kauden alkuperäinen päätavoitteeni EM-kilpailut Pariisissa ja niiden järjestäminen elokuun lopussa. Uskallan olla edelleen edes hieman toiveikas kisojen järjestämisen suhteen.

Mainitut muutokset vaikuttavatkin urheilijoiden kunnon ajoittamiseen, ja sitä kautta myös tämän hetken harjoitteluun. Harjoittelua ei kuitenkaan häiritse pelkästään tulevaisuudessa tapahtuvat muutokset, vaan tilanne on vaikuttanut myös nykyhetkeen.

Palattuani Suomeen harjoittelua on muuttanut erityisesti kahden viikon koronakaranteeni. Tämä tarkoitti sitä, että harjoittelin ainoastaan ulkona, yksin. Ajatus ulkotreeneistä voi kuulostaa raikkaalta, mutta kylmän ilman ja kovien tehojen kanssa leikittely voi olla vaarallista esimerkiksi revähdyksien näkökulmasta. Vauhtien kanssa on siis pitänyt olla tarkkana ja lämmittely on vaatinut erityistä huolellisuutta. Muuten kahden viikon karanteeni sujui kuitenkin hyvin, sillä karanteenielämä ei omasta urheilijan arjesta loppujen lopuksi kovin paljoa eroa. Harjoitukset ovat päivän keskiössä ja niiden ympärille muodostuu viisi ateriaa. Kun mukaan lasketaan kotiaskareet, ei päivään mahdu juurikaan ylimääräistä, sillä haluan huolehtia riittävästä palautumisesta. Normaalissa arjessa perhe ja ystävät kuuluvat kokonaiskuvaan, mutta perusarki on hyvinkin yksinkertaista.

Urheilussa, kuten muussakin elämässä, eletään nyt täysin päivä kerrallaan. Asiat tehdään sen mukaan, mitä pystyy ja missä pystyy. Huippu-urheilu on yksi niistä ammateista, jota ei hoideta etänä. Harjoituksiin tarvitaan useimmiten suorituspaikat tai pahimmillaan ne joudutaan jättämään tekemättä. Harva huippu-urheilija pysyy kotona kunnossa, joten mikäli kodin ulkopuolella harjoitellaan, on hyvästä hygieniasta ja riittävistä etäisyyksistä pidettävä huolta.

Käytännössä tämän toteuttaminen ei vaadi minulta paljoltikaan uutta. Terveys on omassa ammatissani aina ensisijaisen tärkeää, sillä ilman terveyttä ei ole käytännössä tuloksia tai koko ammattiakaan. Infektiotaudit ja niiden torjuminen ovat urheilijalle tuttu juttu, sillä painimme asian kanssa valehtelematta päivittäin. Siksi voin yhtyä Iivon blogikirjoitukseen siitä, että urheilijana elää jatkuvasti paineen alla siitä, ettei tulisi kipeäksi. Tietysti korona on aivan oma lukunsa, sillä tutkimustietoa siitä on vielä niin vähän. Lisäksi tilanne on erilainen siitä syystä, että tauti ei vaikuta ainoastaan minuun vaan on tärkeää suojata myös heikommassa asemassa olevia riskiryhmäläisiä.

Sairastuminen saattaa iskeä huolellisuudesta huolimatta ja se pistää aina miettimään, olisinko voinut olla aiempaakin varovaisempi tai pysyä enemmän kotona. Mutta toisinaan sairastumisille ei voi mitään. Toivottavasti mahdollisimman moni pysyisi kuitenkin terveenä ja pidetään siitä käsihygieniasta huolta kaikissa tilanteissa myös tämän pandemian jälkeenkin! Siihen asti pysytään kotona ja pidetään sosiaaliset kontaktit minimissä.

- Viivi

Jutun kuvat: Jesse Väänänen/Snou ja Urheilu Mehiläinen