Sepelvaltimotaudin diagnostiikka ja hoito

Sepelvaltimotaudin diagnostiikka on tänä päivänä niin kehittynyttä, että sairauden tarkka mekanismi ja luonne pystytään aina selvittämään. Tämä mahdollistaa parhaan hoitomuodon valinnan kullekin potilaalle.

Mistä sepelvaltimotaudissa on kyse?

Sepelvaltimotauti on yleisin aikuisväestön merkittävistä sydänsairauksista. Tässä sairaudessa sydänlihasta ruokkiviin verisuoniin, eli sepelvaltimoihin, kehittyy rasvaa ja usein myös kalkkia sisältäviä ahtaumia. Tästä johtuen sydänlihaksen verenkierto heikkenee.

Aluksi heikentynyt verenkierto aiheuttaa rasituksessa ilmeneviä rintakipuja, kun sydänlihas ei ponnistelun aikana pysty lisäämään verenkiertoaan rasituksen vaatimalle tasolle.

Jos ahtaumat kehittyvät hyvin tiukoiksi, oireita esiintyy jo pienessäkin rasituksessa tai jopa lepotilassa. Suonen kokonaan tukkeutuessa seuraa sydäninfarkti.

Sepelvaltimotaudin hoito

Sepelvaltimotaudin perushoidon muodostavat riskitekijöihin puuttuminen ja lääkehoito. Tällaisen ns. konservatiivisen hoidon tavoitteena on muuttaa taudin luonnollista kulkua edullisempaan suuntaan.

Sepelvaltimotaudin riskitekijöitä ovat kohonnut veren kolesterolitaso, diabetes, kohonnut verenpaine, tupakointi ja perinnöllinen alttius. Näistä kaikkiin muihin paitsi viimeksi mainittuun voidaan hoidolla vaikuttaa.

Lääkehoidolla pyritään yhtäällä helpottamaan oireita ja toisaalta jarruttamaan taudin etenemistä sekä vähentämään sydäninfarktin riskiä. Oireita helpottavia lääkkeitä ovat suonia laajentavat nitrovalmisteet ja ns. kalsiumsalpaajat sekä sydämen työtaakkaa keventäjät beetasalpaajat.

Kolesterolilääkityksellä hidastetaan ahtauttavien rasvamöykkyjen kertymistä sepelvaltimon sisään ja voidaan joissain tapauksissa jopa poistaa suonen sisään jo kertynyttä rasvaa. Ns. ACE-estäjät vaikuttavat suonen seinämän kimmoisuutta lisäävästi ja niillä on osoitettu olevan taudin ennustetta parantavaa vaikutusta. Asetosalisyylivalmisteilla estetään verihiutaleiden kokkaroitumistaipumusta, jolloin veritulpan muodostumisen todennäköisyys sepelvaltimon sisällä pienenee.

Pallolaajennus ja ohitusleikkaus

Jos sepelvaltimoiden oireita ei saada lääkehoidolla tyydyttävästi hallintaan, vaan sydänlihaksen verenkierron vajavuudesta johtuvia oireita esiintyy normaaleissa toimissa, tarvitaan sydämen verenkiertoa mekaanisesti korjaavia toimenpiteitä.

Korjaavat toimenpiteet ovat aiheellisia myös silloin, kun sepelvaltimoahtaumat ovat sijainniltaan tai luonteeltaan sellaisia, että ne korjaamattomina voivat todennäköisesti lyhentää elinikää, vaikka niihin liittyvät oireet saataisiinkin lääkityksellä paremmaksi.

Sydänlihaksen verenkierto voidaan korjata joko ahtautuneiden sepelvaltimoiden pallolaajennuksella tai ohitusleikkauksella. Nämä ovat ns. invasiivisia sepelvaltimotaudin hoitomenetelmiä. Molemmilla toimenpiteillä voidaan korjata verenkierto toimenpidehetkellä havaittujen ahtaumien kohdalla.

Ennen korjaavien toimenpiteiden suunnittelua on aina tehtävä sepelvaltimoiden varjoainekuvaus, joilla sepelvaltimoahtaumien laajuus ja vaikeusaste voidaan määrittää.

On muistettava, että sepelvaltimoiden verenkierto alkaa häiriytyä vasta, kun sepelvaltimon ahtauman aste ylittää 50-60 prosenttia. Täten aivan vähäisiin kaventumiin, esimerkiksi 30-40 prosenttia, ei tule mekaanisesti puuttua kummallakaan menetelmällä.

Kumpikin toimenpide voidaan joutua myöhemmin uusimaan joko siksi, että tauti etenee muissa kuin hoidetuissa kohdissa, taikka siksi, että ahtauma kehittyy uudelleen hoidetulle alueelle.

Pallolaajennuksessa sepelvaltimoahtauma puristetaan aluksi auki verisuoniteitse ahtaumakohtaan viedyllä sylinterimäisellä pallolla, jonka jälkeen ahtauma-alueelle asetetaan yleensä verkkoputki, eli ns. stentti estämään laajennetun kohdan äkillistä kokoon painumista.

Hoitoa edellyttävä uudelleen ahtautuminen on harvinaista, kun hoidettava suoni on läpimitaltaan yli 3,5 mm, mutta mahdollisuus kasvaa suonen koon pienentyessä. Käyttämällä verkkoputkia, joista vapautuu arpikudoksen muodostumista estävää lääkeainetta, voidaan läpimitaltaan pienempien suonten uudelleen ahtautumistaipumusta merkittävästi pienentää.

Jos jälkiahtauma kehittyy pallolaajennuksen jälkeen, tapahtuu se yleensä toimenpidettä seuraavina kuukausina. Myöhemmässä vaiheessa jälkiahtaumaa ei juuri enää esiinny.

Ohitusleikkauksessa sepelvaltimoihin ommellaan ahtaumat ohittavia verisuonisiirteitä. Siirteinä käytetään yleensä sekä potilaan omia laskimoita että valtimoita. Ohitusleikkaus on ainoa pätevä hoitomuoto vaikeaoireisessa sepelvaltimotaudissa, kun ahtaumat ovat pallolaajennukselle teknisesti soveltumattomia.

Ohitusleikkauksessa valtimosiirteiden auki pysyvyys on yleensä varsin hyvä, kun taas laskimosiirteissä ahtautumistaipumus lisääntyy ajan kuluessa niin, että oireisto saattaa palata vuosia leikkauksen jälkeen. Tällöin on yleensä mahdollista korjata tilanne tekemällä ahtautuneen siirteen pallolaajennus.

Yksilöllisiä hoitoratkaisuja

Sepelvaltimotaudin hoitomuodon valintaan vaikuttaa ahtaumien laatu, potilaan ikä, mahdolliset muut sairaudet ja luonnollisesti myös potilaan oma mielipide.

Useimmissa tapauksissa molemmat yllä mainituista toimenpiteistä ovat teknisesti mahdollisia. Toimenpiteenä pallolaajennus on luonnollisesti potilaalle kevyempi, ja nykyisin valtaosalla potilaista ahtaumat hoidetaan pallolaajennuksella. Hoitopäätöksessä pyritään potilaan kannalta parhaaseen tulokseen 10-40 vuoden tähtäimellä.

Pallolaajennus on yleensä tarvittaessa uusittavissa ilman, että toimenpide potilaan kannalta muuttuu hankalammaksi tai rasittavammaksi kuin edeltävä laajennus. Tarvittaessa pallolaajennuksen jälkeen voidaan tehdä ohitusleikkaus yleensä yhtä hyvin kuin ennen pallolaajennusta.

Oireiden mahdollisesti palatessa ohitusleikkauksen jälkeen on tilanne joskus hankalampi: pallolaajennus ei aina ole teknisesti mahdollinen, ja uusintaleikkaus on vaikeampi kuin ensimmäinen ohitusleikkaus.

Jos odotettavissa oleva elinikä on kymmeniä vuosia, on sairauden käyttäytyminen pyrittävä ennakoimaan hyvin pitkällä aikavälillä. Käytännössä tämä merkitsee usein sitä, että mahdollinen ohitusleikkauksen tarve pyritään siirtämään niin myöhäiseen ikään kuin mahdollista, jolloin tämä teholtaan erinomaisen toimenpiteen vaikutus usein kattaa koko jäljellä olevan eliniän.

Eri hoitomuodot sepelvaltimotaudissa

Lääkehoito, pallolaajennus ja ohitusleikkaus eivät ole kilpailevia, vaan toisiaan täydentäviä hoitomuotoja. Ennustetta parantavaa lääkitystä tarvitaan aina myös leikkauksen tai pallolaajennuksen jälkeen, vaikka puhtaasti oireenmukainen lääkehoito voidaankin yleensä korjaavan toimenpiteen jälkeen lopettaa. Usein kaikkia hoitotoimenpiteitä joudutaan käyttämään sairauden eri vaiheissa.

Oikean hoitomuodon valinta kussakin sairauden vaiheessa perustuu ennen kaikkea täsmälliseen diagnoosiin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sepelvaltimoiden tila on useimmiten syytä tutkia varjoainekuvauksella. Tällä tavalla taudin laajuus, ennuste ja sen vaatimat hoitotoimet voidaan parhaiten selvittää.

Mehiläisen sydänlaboratorion erityisosaamisaluetta ovat invasiiviset sydäntoimenpiteet. Moderni kuvantamislaitteisto, kokeneet lääkärit ja hoitohenkilökunta muodostavat perustan tehokkaalle diagnostiikalle ja hoidolle. Joustava hoidonvarausjärjestelmä takaa oikea-aikaisen tutkimukseen ja hoitoon pääsyn yllättävissä ja kiireellisissäkin tilanteissa kaikille sepelvaltimotautia sairastaville. Näin voidaan välttää mahdollinen tutkimusviiveestä johtuva sairauden paheneminen ja saavutetaan paras hoitotulos mahdollisimman kevyillä toimenpiteillä.

Lue myös:

Sydän- ja verisuonitaudit

Verenpaine ja sydän / laboratoriopaketti

Sepelvaltimoiden TT-kuvaus