Lastenlääkäri ei voi rynnätä suin päin tutkimaan

Vastaanotollani käy kaikenikäisiä lapsia, vauvoista 16-vuotiaisiin. Jokainen potilas on erilainen, mutta kaikkia vastaanottotilanteita yhdistää se, että lapsi on keskiössä. Samaa ajatusta haluan jakaa myös eteenpäin oppilailleni, kun opetan heille lastentautioppia Tampereen Yliopistossa.

Tapanani on aina huomioida aina lapsi ensin, kun hän tulee vanhempiensa kanssa vastaanotolle. Moikkaan tai otan jonkinlaisen kontaktin lapseen ja vasta sen jälkeen tervehdin vanhempia.

Lapset ovat erilaisia ja käyttäytyvät vastaanottotilanteessa eri tavoin. Osa on reippaita, toisia tilanne ujostuttaa tai pelottaa. Siksi lääkärinä on tärkeää edetä vastaanotolla lapsen tahtiin, eikä rynnätä suin päin tutkimaan.

Olen huomannut, että arkinen tilanne helpottaa lasta kokemaan olonsa turvalliseksi. Sen vuoksi en pukeudu lääkärin valkoiseen takkiin, jotta lapsi voisi ajatella, että vanhemmat ovat tulleet tapaamaan ystävää. Jännitystä helpottaa myös pehmeän rento puhetapa ja se, että lapselta kyselee tavallisia asioita esimerkiksi leluista.

Toinen tärkeä oppi, jonka haluan oppilailleni jakaa, on se, että jokainen lapsipotilas pitää ottaa vakavasti. Lapsiin pitää suhtautua erityisellä huolella, jotta heidän oireensa tulee huomatuksi. Sanonkin usein, että mieluummin lähettää lapsen jatkotutkimuksiin kuin olla lähettämättä ja jäädä pohtimaan, olisiko pitänyt?

Tavastani selvittää asiat perusteellisesti olen saanut myös parhaimmat palautteet. On tuntunut hienolta saada viestejä, joissa lasten vanhemmat ovat kiittäneet siitä, että heitä on kuunneltu ja lapset ovat saaneet tarvitsemaansa hoitoa.

Vanhemmuuden ja omien lasten myötä olen oppinut ymmärtämään vanhempien huolta, ja siksi työstä saamani kiitos tuntuu erityisen hyvältä.

Vanhemmuus on myös kehittänyt minua lääkärinä. Kun on kasvattanut omat lapset eri kehitysvaiheiden läpi ja nähnyt niihin kuuluvat taudit, osaa kokemuksia hyödyntää lääkärin työssä.

Lasteni kanssa olen päässyt kokemaan lastenlääkärien työtapoja myös potilaan roolissa. Työskentelin pari vuotta genetiikan laboratoriossa Yhdysvalloissa, jolloin kävin lasteni kanssa myös paikallisessa lääkärissä. Silloin huomasin, kuinka samanlaisia lastenlääkärit ovat eri puolilla maailmaa. Meitä yhdistää positiivinen asenne, aito kiinnostus lasten terveydestä ja halu auttaa.

Lempimuumihahmoni?

Suosikkini on Muumimamma, sillä haluaisin olla samanlainen kuin hän. Haluan, että minullakin on suorat, lempeät ja rakastavat suhteet lapsiin. Tahdon olla yhtä turvallinen hahmo, jolle omat lapseni ja heidän kaverinsa pystyvät kertomaan niin iloja kuin suruja.

Blogitekstin kirjoittaja on lastentautien erikoislääkäri Laura Pöyhönen, jonka vastaanotto on Tampereen Mehiläisessä. Laura työskentelee myös lastentautiopin kliinisenä opettajana Tampereen yliopistossa.