Veritulppa eli laskimotukos

Veritulppa eli laskimotukos on tila, jossa veri hyytyy ja muodostaa tukoksen verisuonessa. Veritulppa esiintyy harvoin nuorilla aikuisilla, mutta riski kasvaa iän myötä.

Veritulpan oireet vaihtelevat sijainnin mukaan. Alaraajassa tai yläraajassa veritulppa voi aiheuttaa kipua, kuumotusta ja turvotusta. Keuhkoissa se voi aiheuttaa hengenahdistusta, huonovointisuutta ja tajunnanmenetystä.

Mikäli epäilet veritulppaa, on aina syytä hakeutua lääkäriin samana tai viimeistään seuraavana päivänä.

Lääkäri voi käyttää riskipisteytyksiä ja verikokeita, kuten d-dimeeriä, tukoksen todennäköisyyden arvioimiseen.

Jos d-dimeeri on normaali, on verisuonitukos erittäin epätodennäköinen eikä jatkotutkimuksia yleensä tarvita. Koholla oleva d-dimeeriarvo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tukos olisi varmistunut, sillä arvo voi nousta hyvin monesta muustakin syystä, kuten kuumeen, infektion tai vamman takia. Jos kuitenkin tukosepäily on vahva, jatketaan tutkimuksia.

Laskimotukos sääressä tai reidessä voidaan todeta ultraäänitutkimuksen avulla. Keuhkoveritulppa näkyy tietokonetomografiassa, joka tehdään tarvittaessa useimmiten sairaalan päivystyksessä.

Kyllä, perinnöllinen tukosalttius voi lisätä riskiä. Lääkäri selvittää perinnölliset tekijät, kuten lähisukulaisten tukokset ja nuori ikä.

Tukostaipumukseen viittaavia piirteitä. Näitä ovat nuori ikä, lähisukulaisten sairastamat veritulpat, uusiutuneet veritulpat, tukokset poikkeuksellisissa paikoissa tai ilman selvää altistavaa tekijää. Viimeisten 10 vuoden aikana on löydetty useita perinnöllisiä tekijöitä, jotka lisäävät tukostaipumusta. Näitä poikkeavuuksia pystytään tutkimaan verinäytteestä.

Suurin osa tunnetuista mutaatioista liittyy lähinnä laskimotukoksiin, mutta myös valtimotukosten riskitekijöitä on tutkittu runsaasti. Tieto perinnöllisestä alttiudesta yhdessä muiden altistavien tekijöiden kanssa voi vaikuttaa estohoidon kestoon ja toimenpiteisiin riskitilanteissa. Mikäli mahdollinen perinnöllinen tukosalttius varmentuu, on myös lähisukulaisten (vanhemmat, sisarukset, vähintään murrosikäiset tai vanhemmat lapset) tutkiminen usein aiheellista. Tieto tukosalttiudesta auttaa ehkäisemään tukoksia suuren riskin tilanteissa, kuten leikkausten yhteydessä ja pitkittyneessä vuodelevossa.

E-pillerit ja hormonikorvaushoito sekä raskaus lisäävät veren hyytymistaipumusta, joten poikkeavan tukostaipumuksen yhteydessä tarvitaan usein neuvontaa näissä tilanteissa sopivan lääkityksen valitsemiseksi. Joskus poikkeava tukostaipumus voi löytyä myös toistuvien keskenmenojen taustalta.

Veritulpan hoitoon kuuluu veren hyytymistä ehkäisevä lääkitys, kuten hepariini tai varfariini. Hoidon kesto on yksilöllinen, ja se voi vaihdella muutamasta kuukaudesta elinikäiseen estolääkitykseen.

Laskimotukoksia eli veritulppia esiintyy nuorilla aikuisilla harvoin. Yksi nuori aikuinen tuhannesta sairastuu syvään laskimotukokseen. Tyypillisesti verisuonitukos on joko alaraajassa tai vaikeammassa tapauksessa keuhkoissa.

Nuoren ihmisen verisuonitukoksen taustalla saattaa olla joko perinnöllinen tukosalttius tai jokin muu altistava tekijä. Taustatekijät on syytä selvittää ja räätälöidä hyytymistä ehkäisevä hoito potilaan erityispiirteet huomioiden. Myös muu perhe saattaa tarvita tutkimuksia.

Iän karttuessa myös riski saada verisuonitukos lisääntyy selvästi ja yli 70-vuotiailla se on jo yksi sadasta.