
Sydänpussintulehdus
Artikkelissa asiantuntijana

Sydänpussintulehdus tiiviisti
- Sydäntä suojaavan pussimaisen kalvon tulehdus, joka usein liittyy sydänlihastulehdukseen.
- Lievä tulehdus voi parantua itsestään, mutta vaikeammissa tapauksissa käytetään lääkehoitoa tai kirurgisia toimenpiteitä nesteen poistamiseksi.
- Suurin osa hoitoa tarvitsevista potilaista on 50–59-vuotiaita.
Mikä on sydänpussitulehdus?
Sydänpussitulehdus eli perikardiitti voi liittyä sydänlihastulehdukseen. Kun potilaalla on yhtä aikaa sydänlihastulehdus ja sydänpussitulehdus, puhutaan perimyokardiitista.
Sydänpussitulehdus ei esiinny yksinään, sillä sydänpussi voi tulehtua vain, jos sydänlihaskin on tulehtunut. Sydänpussi on sydäntä suojaava pussimainen kalvo. Sydänpussitulehduksessa sydänpussiin tulee tulehdussolukertymiä ja sydänpussiin kertyy nestettä.
Perimyokardiitti on selvästi harvinaisempi kuin sydänlihastulehdus, eli myokardiitti. Lievä tulehdus ei välttämättä tule ollenkaan ilmi. Sairaalahoitoa vaativia tapauksia on Suomessa noin 150 vuosittain. Suurin osa hoitoa tarvitsevista potilaista on 50–59-vuotiaita, ja miehiä on useammin kuin naisia.
Mistä sydänpussitulehdus johtuu?
Sydänpussitulehduksen voi aiheuttaa
- virus
- muu tulehdus
- rintakehävamma
- syövän sädehoito
- lääkereaktio
- munuaisten vajaatoiminta tai
- sydänleikkauksen komplikaatio.
Sydänpussitulehduksessa sydänpussiin kertyy nestettä tai sydänpussi voi panssaroitua, eli paksuuntua ja kalkkeutua.
Sydänpussitulehduksen oireet
Sydänpussitulehduksen oireita voi olla vaikea erottaa sydäninfarktin oireista, sydänlihastulehduksen oireiden tavoin.
- Rintakipu. Sydänpussitulehduksen voimakkain oire on yleensä pistävä ja terävä rintakipu, joka vaihtelee hengityksen syvyyden ja asennon mukaan. Kipu on yleensä voimakasta pitkällä maatessa ja syvään hengittäessä.
- Muut oireet. Muita oireita ovat hengenahdistus ja kuume.
- Kivun säteily. Kipu voi säteillä hartioihin ja käsivarsiin.
Sydänpussitulehduksen tutkiminen
Sydänpussitulehdus selviää sydänfilmistä ja sydämen kaikututkimuksesta. Sydänfilmissä, eli EKG:ssä, näkyvät yleensä ST-välin nousut, eli sydänsähkökäyrän nousut. Ne merkitsevät sydänpussin ärsytystä. Nestekertymä näkyy kaikututkimuksessa. Lisäksi veren tulehdusarvot ovat yleensä koholla.
Sydänpussitulehduksen hoito
- Lievä sydänpussitulehdus: Lievä sydänpussitulehdus paranee yleensä itsestään.
- Vaikea sydänpussitulehdus: Vaikeampaa tulehdusta hoidetaan oireiden ja aiheuttajan mukaan. Jos sydänpussissa on runsaasti nestettä, se pyritään poistamaan lääkkeillä. Jos lääkehoito ei riitä, lääkäri poistaa nesteen sydänpussin punktiolla tai kirurgisesti dreenaamalla.
Sydänpussitulehduksen riskit ilman hoitoa: Kuten sydänlihastulehduksessa, sydänpussitulehduksenkin aikana rasitus on vaarallista.
Sydänpussitulehduksesta toipuminen
Sydänpussitulehduksesta toipuu samassa ajassa kuin sydänlihastulehduksestakin.
- Kesto: Terveellä aikuisella sydänoireet hellittävät parissa viikossa, mutta kokonaan toipuminen kestää pari kuukautta.
- Paraneminen: Sydänpussitulehduksesta ei yleensä jää mitään pysyvää haittaa. Tulehdus paranee, kun kivut hellittävät.
- Haitat: Sydänlihastulehduksesta voi jäädä pysyviä haittoja.
Milloin lääkäriin sydänpussitulehduksen takia?
Lääkäriin on syytä hakeutua, jos on voimakasta rintakipua, hengenahdistusta, rytmihäiriöitä, kuten lisälyöntejä tai syke on poikkeuksellisen nopea.
Erikoislääkäreiden, esim. gynekologin, ihotautilääkärin, kardiologin, ortopedin ja silmälääkärin, asiantuntijakohtaiset hinnat löydät ajanvarauksestamme.
Palvelu | Hinta-arvio |
---|---|
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 20 min Hinta per käynti. | alk. 99,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 129,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 30 min Hinta per käynti. | alk. 114,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 142,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 172,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 20 min | alk. 109,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 139,80 € |
Gynekologin vastaanotto, 30 min | alk. 114,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 144,80 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 117,70 € Ilman Kela-korvausta alk. 147,70 € |
Ihotautilääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 112,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 142,80 € |
Korvalääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 20 min | alk. 115,20 € Ilman Kela-korvausta alk. 145,20 € |
Lastenlääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 134,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 164,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 20 min | alk. 111,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 141,80 € |
Ortopedin vastaanotto, 30 min | alk. 133,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 163,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 30 min Hinta per käynti. | alk. 122,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 45 min Hinta per käynti. | alk. 122,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 159,80 € |
Psykiatrian erikoislääkärin vastaanottokäynti, 60 min Hinta per käynti. | alk. 140,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 180,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 30 min | alk. 127,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 157,80 € |
Silmälääkärin vastaanotto, 45 min | alk. 138,80 € Ilman Kela-korvausta alk. 168,80 € |
Aiheeseen liittyvät oireet
Eteisvärinä eli flimmeri
Sydämen rytmin häiriöt aiheuttavat nopean ja epäsäännöllisen sykkeen.
Katkokävely
Kävellessä alaraajaan ilmaantuva kipu, joka on yksi valtimokovettumataudin tavallisimmista oireista.
Kolesteroli
Korkea kolesterolipitoisuus on yksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijä.
Metabolinen oireyhtymä
Riskiryhmä, joka voi edistää valtimosairauksia usein oireettomana.
Rintakipu
Rintakipu on oire, jonka taustalla oleva syy on aina selvitettävä.
Rytmihäiriöt
Sydämen rytmin häiriöt ovat yleisiä. Jos rytmihäiriöt ovat toistuvia tai voimakkaita, voivat ne viitata piilevään sydänsairauteen.
Sepelvaltimotauti
Sydämen verisuonten tukkeutuminen aiheuttaa hapenpuutetta.
Sydämen läppävika
Läppäviat aiheuttavat hengästymistä, hengenahdistusta ja rintakipuja.
Sydämen vajaatoiminta
Sydämen häiriötila, jossa sydän ei pysty pumppaamaan verta normaalisti.
Sydänkohtaus eli sydäninfarkti
Äkillinen tukos sydämen sepelvaltimossa aiheuttaa vakavan sairauskohtauksen ja vaatii nopeaa hoitoa.
Sydänlihastulehdus
Sydämeen etenevä virus voi aiheuttaa vakavia oireita.
Valtimotauti ja valtimovaivat
Kolesteroli ja kalkki paksuntavat valtimoiden seinämiä.
Verenpaine
Normaali verenpaine on merkki hyvästä terveydestä ja sydämen tehokkaasta toiminnasta.
Veritulppa eli laskimotukos
Oire voi johtua perinnöllisestä alttiudesta tai muista tekijöistä.
Katso myös nämä palvelut
Sydän- ja diabetesriskitesti Hertta
Selvitä sydän- ja diabetesriskisi yhdellä verikokeella.
Verenpaine-sydän -laboratoriopaketti
Laboratoriopaketti sisältää kattavat testit sydän- ja verisuoniterveyden arviointiin.
Sydämen magneettikuvaus
Antaa arvokasta tietoa sydämestä ja sen toiminnasta. Sydämen magneettikuvauksia tehdään Töölössä Helsingissä.
Sydämen ultraäänitutkimus
Tutkimus, joka selvittää sydämen rakennetta ja toimintaa.